Rapture

Tänään kaikuluodataan katsetta hieman naiskauneuden puolelle. Tyylipuntaroimme Deborah 'Debbie' Harryn tyyliä. Debbie oli Blondie-yhtyeen solisti sekä new wave rockin kiistämätön valtiatar.

New wave syntyi genrenä 70- ja 80-luvun taitteessa, jolloin punkin viha ja energia yhdistyivät popin heleään äänimaailmaan. Lopputulos oli punkin siistitympi versio new wave tai kuten se täällä pohjolassa tunnettiin nimellä uusi aalto.

Deborah Harryn tyylin kulmakivenä toimi itsevarma asenne. Lookki joka yhdisti arkisen pukeutumisen ja rokkarin elkeet.

Itsestään selvyytenä blondien vaaleiden hiusten lisäksi punainen huulipuna ja haalean värikkäiden luomivärien yhteenkikkailu oli Debbien tavaramerkki. Sinänsä naisen tyyliä on paha pukea sanoiksi, voidaan vaikka todeta että Deborah pystyi asenteensa ansiosta pitämään mitä tahansa yllään ja sai sen näyttämään sekä uskottavalta että hyvältä.

Itselleni kuitenkin Deborah edusti yhtä tiettyä aspektia enemmän kuin mitään muuta. Hän oli
se badass, joka pukeutui ja elehti kuin kiltein naapurintyttö - vaikkakin pinnna alla leiskui jotain aivan muuta.

Huolimatta kiltin tytön imagostaan, ei Deborah jäänyt hänelle ennaltamäärättyyn lokeroon. Hän oli todellinen, värikäs ja räiskyvä persoona eikä karkkipapereilla kiilotettu mallityttö. Tämän uskon olevan se oleellisin syy miksi hänestä tuli eräs ikonisimmista vaihtoehtorock persoonista koskaan. Sekin olisi vähättelyä, sillä henkilökohtaisella listallani hän olisi myös yksi ellei ikonisin naismuusikko koskaan.

Deborahin heleä poprock ääni maalaa täydellisesti Blondien äänimaailmaa.
Blondien musiikki on vain äärimmäisen retroa ja huolimatta siitä että se on voimakkaimpia aikansa tuotteita, pitää se edelleen pintansa yhtä tuoreena kuin se oli vastaleivottuna kulta-aikanaan.

Kuuntelemisen arvoisia biisejä (Blondie klassikoiden lisäksi) ovat ainakin Warchild, Dreaming sekä Rapture kappale. Joista viimeisessä oli aikoinaan freshi räppiosuus.
Vaikkakaan se ei ollut ensimmäisiä räppiosuuksia populaarimusiikissa, oli se ensimmäinen joka nousi aikonaan hittilistoille.
Lisäksi Deborah namedroppasi kappaleessa hip hop pioneerien Fab 5 Freddyn sekä legendaarisen dj:n Grandmaster Flashin nimet, joka jo itsessään toi aikoinaan extraa katu-uskottavuuspojoihin.
Lisäksi Rapturen musiikkivideota, voidaan pitää yhtenä ensimmäisistä hip hop musiikkivideoista koskaan.

Urbaanit tyylit - Duragit

Nyt aloitan aivan uuden blogikirjoitusepistolan. Pidätäppä henkeäsi.

Urbaanit tyylit kirjoituksissa pohditaan hip hop- ja räppiskenen tyylivirtauksia sekä urbaanin rytmimusiikin asusteita, joita olemme saaneet fiilisteltäviksi ja ihmeteltäviksi vuosien saatossa. 

VarsinkinYhdysvaltojen räppiskenestä käytetään yleensä nimitystä 

the game. Nykyään kyseistä termiä käytetään paljolti koko maailman laajuisesta geimistä. 

Tarkoituksena olis kirjoitella näistä aihesta siten, että aloitan amerikan skenestä 

(tyylien alkuvaiheista) ja siirryn peilaaman näiden tyylivirtausten saapumista suomeen.

Haluan heti kättelyssä käsitellä asusteen, joka stereotyyppisesti liitetään olennaisena asusteena hip hop & rap skeneen, duragiin.

Mikä ihmeen durag? Durag on yksinkertaitetusti kangas, joka kääritään pään ympärille siten, että se peittää hiusten alueen. Alunperin duragien tarkoitus oli pitää afroamerikkalaisten miesten vahvat ja kiharat hiukset yön yli siistissä kunnossa. Nykyään Duragit tehdään polyesteristä, mutta ennen ne tehtiin kankaasta, bandanasta sekä jopa vanhoista sukkahousuista.

Slim Thug durag hepiänsä päällä.

Sittemmin durag muodostautui myös julkisesti käytettäväksi päähineeksi. Räpskenessä duragit saavuttivat suuren suosion, mutta miksi? Siinäpä vasta erittäin askarruttava kysymys.

Omasta näkövinkkelistäni katsastettuna, joudun päätymään siihen loppupäätökseen että duragit ovat rehellisesti sanottuna melko mauttomia. Ymmärrän kyllä duragin suojaavan hyvin kaljua päänahkaa polttavalta auringonpaisteelta - mutta miksi afroamerikkalaisilla (joilla, nyt taitaa olla hieman kaukasialaisia parempi luonnollinen UV suojakerros) miehillä on pelkät duragit liikenteessä.

Durag yllään Eminem.

Valkoiset jätkät duragit päässä… Joo tää on yksi niistä jutuista, jotka sanoo puolestaan : Yrität liikaa.

Ainakin ensimmäiset muistikuvat mulla durageista on ala-asteelta vuosilta 2001 ja 2002. 

Muistan leikkineeni kavereitteni kanssa pihalla, kun siihen tuli pari jotain vanhempaa poikaa pullistelemaan ja vittuilemaan. Näillä nelosluokkalaisilla oli hyvin kliseinen 2000 luvun Karl Kani tyyli, johon kuului kanifarkkujen lisäksi valkoinen kanipaita. Koko koleuden viimeisteli valkoinen duragi.

Huhhuh, ne oli hurjia aikoja. Aikoja, jolloin oikeesti pelkäsit vielä isompia lapsia, jotka uhkailia kolme vuotta nuorempia räkänaamoja turpaanvedolla.

Suomalaiseen räppiskeneen duragit maastoutuivat juuri ysärin lopussa ja uuden vuosituhannen alkutiimoilla. Ne eivät saavuttaneet ihan samanalaista suosiota, kuin esimerkiksi lippalakit. Siltikin tässä pari löytämääni suomalaista esimerkillistä helmeä.

 Brädi vuonna 2004.

Rudy Rääväsuu (AKA Asfalttisoturi) liihottavan duragin kera.

Mutta päästäkseni hiljalleen tämän kirjoituksen päätökseen, on pohdittava mistä durag ilmiö johtui.

Hip hop skeneen uskon sen päätyneeen juuri mauttomuutensa takia. Onhan katu-uskottavampaa peittää päänsä vain tyylitellysti taitetulla rätillä kuin vaikkapa lippiksellä tai pipolla.

Duragien suhteen olen silti edelleen samaa mieltä. Ne ovat naurettavan näköisiä vaikka miten koitan ymmärtää niiden katu-uskottavuuden. Silti voisin kuvitella itseni sortuvan askartelemaan kotitekoisen duragin sukkahousuista. TAI mikä olisi vielä koleempaa, olisi Aku Ankka tai Hessu Hopo tykeistä (ks. Pitkät kalsarit) askarteltu durag. Täytyypä ottaa tämä tarkempaan harkintaan.

Snoop Dogg ja oikeaoppinen duragin käyttö.

Uskon silti (huolimatta naurettavuudesta) että duragia voi rokata myös uskottavasti ja hyvännäköisesti. Sitä tosin en osaa sanoa, mitä tämä todella vaatisi. Nyt kuitenkin ysärin ollessa kovassa muodissa, saattaa olla että duragit voivat palata katukuvaan hetkenä minä kauheana hyvänsä.

That's why they call me Mister Fahrenheit

Näin Movemberin kunniaksi ajattelin fiilistellä erästä viiksekästä, uskomatonta laulajaa.

Queenin solisti Freddie Mercury on ehkä rehellisesti yksi maailman taitavimmista mieslaulajista, äijä sekoittaa äänellää sellaisten atmosfäärien väliä, että siinä kalpenee jo

useampikin karaokepapukaija.

Aloitetaan vaikka oleellisesta eli miehen viiksistä.

Miten tyylikkäät pensselit voi ihmisellä olla!

Siis oikeasti
MITEN

Mielettömät.

Freddien 'jumppamaikka'-lookki on ainakin omasta mielestäni Mercury skaalan ikonisin

asukokonaisuus. Valkoinen vaimonhakkaaja 

yhdistettynä valkoisiin pillifarkkuihin sekä viimeisteltynä

ranteisiin vuoratulla niittirannekkeella tai hikipannalla. 

En oikeastaan enään tiedä, voiko tuota kutsua

liikunnanopettajan lookiksi, mutta jos joku haluaa yrittää niin siitä vaan.

Sitten on myös tämä keltainen takki, josta tulee vähän samoja viboja kuin Michael Jacksonin punaisesta Thriller takista. Toisaalta tän kyseisen kuvan perusteella saan tästä vaan semmosen Viva La France tyyppiset vibat. 

Erittäin tyylikäs takki kaikista viboista huolimatta.

Mercuryn räiskyvä ja energinen persoona on silti mielestäni koko hänen tyylinsä kivijalka.

Freddien pukeutumistyyli puhui jo aikanaan sen puolesta mitä monet Queenin kuuntelijat

pohdiskelivat varmasti useina unettomina öinä.

Ei voi olla myöskään mitenkään kohtalon sattumaa että lukemattomien sitcomien ja sunnuntaikomedioiden homobaarikohtauksissa on aina se yksi stereotyyppinen homo 

pilottilasit päässä. 

Vihjaileva ja kalapuikoilla varustettu hymy on kyllä jo ihan oma kliseensä.

Pelottava momentti elämässä on myös se hetki kun tajuaa yhdistä Mercuryn piirteet Sacha Baron Cohenin luomaan Boratiin.

Loppujen lopuksi on vain todettava että Mercuryssa on jotain todella miehekästä.

Tämän uskon silti johtuvan hänen lamauttavan hyvästä äänestään, jossa on vain jotakin todella äijämäistä. Mercuryn saundi oli voimakas, sekopäinen ja vähän vajaa kaikkivoipainen.

Niin erikoiseltakin kuin se kuulostaakin, niin ajattelen tosissani Mercuryn olevan yksi miehekkäimmistä mieslaulajista koskaan. Ehkä juuri siksi että hän pystyy luomaan illuusion, voittamattomasta miehestä, joka on juuri niin todellinen kuin me kuvittelemme sen olevan.

Vielä viimeinen herkkä kuva Mercuryn viiksistä. On ne vaan mielettömät.

Eazy-er said than dunn

Eräs idea jonka halusin toteuttaa blogia ideoidessani oli osio, jossa pureudutaan tyyleihin jotka ovat erityisen ikonisia tietyille henkilöille. Siitä blogin nimikin oikeastaan syntyi, Roots of originality.

Kiikaroin tänään Comptonin kotipojan, räppäri Eazy-E:n legendaarista Compton G-tyyliä. Oikealtaan nimeltään Eric Lynn Wright oli yksi N.W.A räpkollektiivin jäsenistä Dr.Dren, Ice Cuben, Mc Renin ja Dj Yellan ohella. Eazy oli jo alkuaikoinaan tunnettu ja kohua aiheuttanut gangstaräppäri. 

Voisi sanoa että Eazy on syypää kaikkiin niihin kliseisiin, joita me tänä päivänä pidämme itsestäänselvyytenä amerikkalaisessa lähiöräpissä. Hänen sanoituksistaan kumpusivat rikollinen elämä, huumeet, prostituutio ja koko "FUCK DA POLICE" mentaliteetti, joka tuntuu nykyään olevan jokaisen elämänkoulun käyneen kuolematon slogan.

Pukeutumisellaan Eazy asetti mallin silloiselle ja miksei nykyisellekin gangstalle. Voisin jopa väittää että Eazy teki aikoinaan snäpbäkit suuremmaksi jutuksi kuin itse joukkueet, joiden logot koristivat lippalakkeja. Varsinkin Los Angeles Kingsien ja Oakland Raidersien fanituottteista tuli katu-uskomattomia juuri Eazyn takia.

Eazyn tyylin selkäranka oli kuitenkin Locs aurinkolasit. Käsittämätöntä miten juuri nämä lasit voivat olla esikuva laittoman nopeille pyöräilylaseille, mutta silti ne vain jotenkin toimivat Eazyn naamalla. Sillä tosiasiahan on seuraava : n. 90 prosenttia jätkistä ei vaan saa noita laseja istumaan kasvoilleen tyylikkäästi. Locsien lisäksi Eazy rokkasi muuhun vaatetukseen väriltään mätsääviä kauluspaitoja ja nike cortezeita.

Vuonna 2004 ilmestyneen Rockstar peliyhtiön julkaisema Grand Theft Auto: San Andreas pelin Ryder hahmo perustuu ulkonäöltään hyvin voimakkaasti Eazyn ulkonäköön. Mielestäni hunajaisen maininnan arvoista on se tosiasia, että Eazy saa mulletin toimimaan. Siihen pystyvät vain harvat ja valitut.

Jos Eazy E:n discografia on vierasta, niin suosittelen kyllä kuuntelemaan ainakin "Eazy-er Said Than Dunn" ja "Real Muthaphuckin G's"  kipaleet. 

Tässä vielä kuva Saksasta löytymästäni K1X myssystä, joka yhdistää Oakland Raidersien logon ja Eazyn kulttimaineeseen nousseen pistolpose asennon. Huikea löytö, vaikka itse toteankin.

Loppuvedoksi voidaan todeta että Eazy oli suunnannäyttäjä alallaan. Hän tiesi mistä naruista vetää eikä antanut kenenkään hyppiä nenälleen. Johtuen NWA:n hajoamisesta Eazy katkeroitui erityisesti Dr.Drelle ja Snoop Doggille ja käynnisti pihvin (ks. beef) entisten ystäviensä välille, joka vain buustasi hänen imagoaan. Eric Lynn Wright todellakin oli oman elämänsä Tony Montana. Hän aloitti tyhjästä ja päätyi huipulle, luhistuen lopulta omaan typeryyteensä kuoltuaan vuonna 1995 AIDSin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.

Intro

En ole ikinä pitänyt minkäänlaista blogia. Oon kyllä jo halunnut pari vuotta pistää blogin pystyyn, mutten oikein ole keksinyt mitään hyvää universaalia aihetta mistä jaksaisi kirjottaa.

Siksi onkin ehkä hieman huvittavaa, että idea tähän blogiin tuli kun olin kusettamassa koiraani.

Mua on aina kiehtonut ihmisten pukeutuminen. Voidaan vaikka sanoa että mä kiinnitän paljon huomiota siihen miten ihmiset pukeutuu. Mulla on vaa jokin tarve aina ajatella, että jokanen vaate sun päällä on tarkkaan harkittu ja että sillä on jokin symboliikka.

Tietysti ajan myötä oon joutunut huomamaan että suurin osa ihmisistä ei vaan välitä sen suuremmin mitä päälleen laittaa. Ihmiset, jotka käy kerran tai kaksi kertaa vuodessa vaateostoksilla ja ostaa sen merkkipipon ja trendihupparin. Enkä nyt sano että se olisi välttämättä paha juttu. Ei omaisuuden ja ajan sijoittaminen vaatteisiin tee susta mitenkään parempaa ihmistä.

On kuitenkin myönnettävä että se on hauskaa kun ihmiset pukeutuu. Koska vaatteet kuitenkin on vähän niinkuin traileri siitä ihmisestä. Tai jotain emmä ny halua liikaa syväluodata tähän vielä. Se että pukeutuu hyvin ja itsenäisesti on loppujen lopuksi muiden ihmisten kunnioittamista. Joo kunnon marttakerhon huippukommentti, mutta näin se loppujen lopuksi vaan menee.

Blogin idiksenä olis postata kaikennäköstä mielenkiintosta pukeutumisesta ja tyyleistä - sopivan pehmeä ja typerä idea, joten tästä ei pitäis olla minkäännäköisiä paineita saada postauksia aikaan. Ajan myötä on hyvä katsoa mihin suuntaan halua kehittää tätä, joten nyt jännityksellä odotetaan..

Ps. Kannessa nykyiset kulutuskenkäni Adidaksen Campus Vulc Midit sekä Huge L:n tiukahko Vintage-platta.